tiistai 26. heinäkuuta 2011

Suurvalta ja velkakatto

Yhdysvalloissa on viime viikkoina käyty kiivasta ja tiukkaa poliittista väittelyä maan velkakaton nostamisesta. Mikäli demokraatit ja republikaanit eivät neuvotteluissaan saa tulosta aikaiseksi, on maassa vaarana sosiaaliturvamaksujen ym. katkeamisen lisäksi Yhdysvaltojen luottoluokituksen lasku ja maan velkojen jääminen maksamatta.

Toivottavaa olisi että puolueet löytäisivät kompromissiratkaisun. Mutta vaikka ratkaisu saataisiinkin, olen pidemmällä tähtäimellä melko pessimistinen kyseisen maan taloudellisen tulevaisuuden suhteen. Velkakaton nostaminen on vain oireisiin puuttumista, ei itse ongelman korjaamista.

En usko että Yhdysvallat pystyy pelkän talouskasvun avulla saamaan budjettiaan tulevaisuudessakaan tasapainoon. Maan talous on erittäin riippuvainen energian, eritoten öljyn, hinnasta. Öljyn tuotantoa taas ei pystytä enää juurikaan lisäämään, sillä helposti hyödynnettävät öljylähteet maailmalla ovat jo elinkaarensa puolivälin ohittaneet.

Taloudellisen kasvun mukana myös energian kulutus lisääntyy. Koska halvan öljyn tuotantoa ei enää pystytä lisäämään, hyppää öljyn hinta ylöspäin sitä mukaa kun sen kulutus kasvaa. Kallis öljy taas hyydyttää talouskasvua. Ennätyskallis öljy oli yksi tekijä, joka sai Yhdysvaltojen asuntokuplan puhkeamaan vuonna 2008 ja johti maan talouden lamaan. Näin ollen ratkaisuja budjettitasapainoon pitäisi löytää muualta kuin energian käyttöön perustuvasta talousjärjestelmästä.

Jo pitkään Yhdysvaltojen taloudellinen kasvu on tullut finanssisektorilta. Tuotantotyö on näivettynyt ja siirtynyt muualle. Rahoituslaitosten, muiden suuryritysten ja sotilaallisen ylivoiman avulla Yhdysvallat on pitänyt yllä asemaansa johtavana, ja viime vuodet ainoana, suurvaltana. Samalla maa on velkaantunut rajusti. Mikäli muutoksia ei tehdä, en usko että kehitys voi jatkua pitkään samaa rataa. Yhdysvaltojen suurvalta-asema on rappeutumassa.

Yhdysvaltojen poliittinen kiistely velkakaton nostamisesta näyttäytyy silmiini myöskin haluttomuutena tai kyvyttömyytenä tunnustaa tosiasiat. Suurvalta-asemaa pidetään itsestäänselvyytenä, huomaamatta muualla maailmassa tapahtuvaa kehitystä. Tilannetta voikin verrata psykologiasta tuttuihin surutyön viiteen vaiheeseen.

Surutyön viisi vaihetta ovat:
1. Kieltäminen/shokki
2. Viha
3. Kaupanteko
4. Masennus
5. Hyväksyminen ja sopeutuminen

Taloudellisen ja poliittisen valta-aseman heikkenemistä ei Yhdysvalloissa hyväksytä. Sen hyväksyminen vaatii surutyötä. Surutyön vaiheista siellä ollaan vasta ensimmäisessä, kieltämisessä. Odotettavissa onkin epävarmuuden aikoja, ennen kuin koko surutyön prosessi on saatu käytyä läpi.

Toivon kuitenkin järjen voittavan ja päättäjillä olevan kykyä tosiasioiden näkemiseen, vaikka se ei aina äänestäjiä miellytäkään. Maailman talous on kasvanut yhteen, ja häiriöt toisella puolella maailmaa näkyvät myös suomalaisten tilipusseissa. Jos vienti ei vedä niin töitäkään ei ole tarjota samoissa määrin. Kutsukaa minua pessimistiksi, mutta toimivaa ja kestävää ratkaisua näihin ongelmiin on mielestäni hankala löytää.