avautumista ajasta
Tampereen kauppahalli on yksi parhaista paikoista käydä kahvilla tai lounaalla, ei vähiten siellä kuultujen tarinoiden takia. Eivät ne aina nostalgista menneiden muistelua ole. Aika usein ne pistävät ihmettelemään maailman menoa.
Viime viikolla viereisessä pöydässä keski-ikäinen mies päivitteli tätinsä tulevaa muuttoa. Vanhan tädin kunto oli heikentynyt, ja muutto omasta kodista palvelutaloon oli ajankohtainen. Kunta (tarina ei kerro mikä kunta kyseessä oli) olikin järjestänyt paikan palvelutalosta ja kyseisenä aamuna oli tieto siitä tädille puhelimitse tullut. Uusi koti olisi reilun kymmenen kilometrin päässä nykyisestä, hyvällä paikalla, ja palvelut kunnossa. Omaisetkin asuisivat yhtä lähellä kuin nytkin. Kaiken siis pitäisi olla hyvin.
Vaan tädille ei annettu etukäteen mahdollisuutta käydä uutta kotia katsomassa. Puhelimessa oli haluttu saman tien päätös siitä, ottaisiko täti paikan vastaan vai ei. Pitkin hampain oli annettu loppupäivä aikaa miettiä, se olisi sitten ehdoton takaraja. Ottajia olisi kuulemma muitakin, ja tyhjäkäyttö on se vihollisista pahin.
Muistan kun itse opiskeluaikana kahteen kertaan otin vastaan uuden asunnon sitä etukäteen näkemättä. Hinta oli opiskelijalle se ratkaiseva tekijä, ja soluasunnoissa saattoi vain toivoa että kämppikset olisivat siedettäviä. Opiskelija-asunnot olivat kuitenkin vain väliaikaisia ratkaisuja, niistä pääsisi aina halutessaan muuttamaan pois. Tarinan tädille kyseessä olisi kuitenkin kenties viimeinen muutto elämässä. Uusi asunto olisi koti koko loppuelämän ajan.
Onko siis liikaa pyydetty, että vanhus saisi edes käydä katsomassa uutta kotiaan ennen muuttoa? Ei minkään kunnan talous siihen kaadu, jos täti muuttaakin päivää myöhemmin. Kunnan itselleen asettamat tehokkuustavoitteet eivät ehkä täyty, mutta ei ihmisarvoista elämää voi pankkiirien kriteereillä mitatakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti