Tietojärjestelmien tunkiolla
Terveydenhuollon
tietojärjestelmäongelmat nousevat aika ajoin otsikoihin. Viimeksi
touko-kesäkuun vaihteessa uutisoitiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin
järjestelmäpäivityksen aiheuttamista ongelmista.
Potilasturvallisuuden takia oli jouduttu palaamaan saneluiden kirjoittamiseen paperille. Oli aika, jolloin Suomessa oli maailman mittakaavassakin edistyksellinen terveydenhuollon tietojärjestelmä. Se oli nimittäin koko maassa standardoitu.
Tuosta ajasta ei ole kauaa, tarkemmin sanottuna reilut kymmenen vuotta. Järjestelmä tunnettiin nimellä potilaspaperit.
Sen jälkeen on tuntunut siltä, että jokainen kynnelle kykenevä kunta on halunnut kehittää oman järjestelmänsä. Niitä on kehitelty paljon ja jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa sekä sudenkuoppansa. Eivätkä ne edes ymmärrä toisiaan.
Järjestelmien yhteensovittamisesta voisi kärjistetysti sanoa syntyneen uusi teollisuudenhaara. Mitään halpaa hupia se ei ole.
Tuo hupi kustannetaan verovaroilla. Eduskunnan tarkastusvaliokuntakin on kyseenalaistanut koko touhun mielekkyyttä, kun julkisin varoin on ensin tuettu järjestelmiä kehittäviä yrityksiä ja sen jälkeen maksettu vielä uudestaan puolivalmiista tuotteesta.
Rahaa on syydetty suuntaan ja toiseen. Tausta-ajatus on ollut kaunis ja hyvää tarkoittava. Toteutus puolestaan ei.
Mitä jos edistyksellisen ja yhtenäisen paperijärjestelmän pohjalta olisi kehitetty koko maahan yksi ja yhtenäinen terveydenhuollon tietojärjestelmä? Jälkiviisaus on helppo laji, mutta uskon että monelta ongelmalta olisi vältytty.
Eli otetaanhan opiksi, kun seuraava digitalisoinnin aalto iskee.
Atte Tahvola
sairaanhoitaja, Tampere

http://www.torilehti.fi/lukijalta.php?id=2332
Kannattaa lukea myös Otso Kivekkään blogikirjoitus Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna. Näin hoitoalan työntekijänä on syytä hieman huolestua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti