Pihlajalinnan Tampereella ja Juupajoella ylläpitämien vanhainkotien ongelmista käynnistynyt julkinen keskustelu on tuonut yleiseen tietoisuuteen sen, minkä hoitohenkilökunta tietää muutenkin: vanhainkodeissa toimitaan usein niin pienellä henkilöstömäärällä, että voi hyvällä syyllä pohtia, voiko hoitoa kutsua eettisesti korkeatasoiseksi. Olemme kuulleet kauhutarinoita siitä, kuinka säästösyistä sairauslomiin ei ole palkattu sijaisia. Tai siitä, kuinka yksityisessä hoitolaitoksessa ei hoitajaksi olekaan palkattu koulutettua hoitajaa vaan parturi-kampaaja. Tai kuinka kiireellä kaunistellaan toiminnasta kertovia tilastoja, kun on kuultu, että viranomaiset ovat tulossa tarkastamaan toimintaa.
Nämä ongelmat eivät tietenkään koske kaikkia kaikkia hoitolaitoksia. Moni hoitaa asiansa hyvin. Ikävä kyllä julkisen puolen tehostamispaineet ja yksityisen puolen voiton tavoittelu nakertavat hyvin toimivien tuottajien mahdollisuutta toimia markkinoilla. Hintavertailussa ne kun eivät pärjää.
Ei mikään ihme, että yllättävän moni vastavalmistunut nuori hoitaja suunnittelee alanvaihtoa. Moni vetää sen helpon johtopäätöksen, että eipä ole opiskelemaan lähtiessään tiennyt, millaista hoitotyö on. Itse en tuollaiseen yleistykseen usko. Uskon, että suuri osa hoitajiksi opiskelevista kyllä tietää millaiseen työhön on valmistumassa. Ja jos ei tiedä vielä opiskelujen alussa, niin ensimmäinen harjoittelujakso kyllä palauttaa maan pinnalle.
Suurin syy halukkuuteen vaihtaa alaa lieneekin siinä, että työelämä ei vastaa odotuksia. Työtä ei voi tehdä kunnolla, jos työnantaja ei ole palkannut tarpeeksi työntekijöitä. Jotain jää silloin väistämättä tekemättä. Hoitotyö on työskentelyä ihmisten kanssa, joten jos sitä työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin itse haluaisi, joutuu työntekijä moraalisen ongelman eteen. Väitän, että itse työ ei ole syynä haluun vaihtaa alaa, vaan työolosuhteet.
Viranomaiset kyllä tekevät tarkastuksia hoitolaitoksiin, ja valvovat mm. henkilöstömitoituksia. Liian usein tarkastuskäynneistä kuitenkin tiedotetaan etukäteen. Kun työnantaja saa tiedon, että parin kuukauden päästä tulee tarkastus, ehtii se järjestää sille ajalle runsaamman määrän henkilökuntaa ja korjailla ikäviltä näyttäviä tilastoja. Ja suunnitella työvuorot siten, että tarkastuksen aikana ei ole töissä sellaisia työntekijöitä, jotka todennäköisimmin uskaltaisivat avata suunsa epäkohdista - oman työpaikkansa menettämisenkin uhalla.
Voisiko ratkaisu löytyä yllätystarkastuksista? Tällöin moraalia venyttäväkin palveluntuottaja joutuisi olemaan jatkuvasti varpaillaan. Ajatuksia yllätystarkastuksista on mm. sosiaalipolitiikan professori emerita Briitta Koskiaho tuonut esille.
Toimiakseen yllätystarkastusten pitäisi tietysti olla riippumattomia palvelua ylläpitävistä tahoista, kuten kunnista, kuntayhtymistä ja yksityisistä yrityksistä. Myöskään tulevien suunniteltujen itsehallintoalueiden alaisuuteen niitä ei voisi organisoida, koska itsehallintoalueet toimivat palvelun tilaajina. Tarkastajien pitäisi olla riippumattomia viranomaisia, riittävillä valtuuksilla. Eikä heidän työnsä ei saisi rajoittua pelkkään virka-aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti