lauantai 19. maaliskuuta 2016

Psykiatristen vuodeosastojen henkilöstömitoitus Pirkanmaalla hävettävän alhainen

Psykiatrinen sairaanhoito on valtakunnallisessa muutoksessa kohti avohoitopainotteisuutta. Tämä on näkynyt Pirkanmaalla mm. Kaivannon sairaalan toiminnan loppumisena. Vastuu potilaan hoidosta on jatkossa avohoidolla, jota sairaalahoito tukee akuuteissa vaiheissa.

Psykiatristen vuodeosastopaikkojen määrän väheneminen on Pirkanmaalla näkynyt jäljellä olevien osastojen kuormituksessa. Potilaat ovat entistä huonokuntoisempia, kun osastoille pääsyn kriteereitä on jouduttu tiukentamaan. Samoin osastojen määrän väheneminen on johtanut siihen, että yksittäisillä osastoilla hoidetaan yhä laajempaa sairauksien kirjoa aiemman tarkemman erikoistumisen sijaan.

Kaivannon sairaalan sulkeminen ei sentään aiheuttanut pahimpien pelkojen kaltaista psykiatrisen palvelujärjestelmän romahtamista. Moni kunta on vastannut haasteeseen lisäämällä avohoitonsa resursointia ja siten pystynyt huolehtimaan asukkaistaan. Osa kunnista on kuitenkin jättänyt sen tekemättä, joten eri kunnissa asuvat joutuvat eriarvoiseen asemaan. Oman hankaluutensa tuottaa lisäksi se, että sairaalahoitoon pääsemisen vaikeus voi toimia osalla potilaista vointia heikentävänä tekijänä.

Lisääntynyt kuormitus ei kuitenkaan näy Pirkanmaan nykyisten psykiatristen vuodeosastojen henkilöstömitoituksissa. Ne ovat suorastaan häpeällisen matalalla tasolla, valtakunnan alhaisimpia. Vertailutietoa eri sairaanhoitopiirien alueella toimivien vuodeosastojen henkilöstömääristä löytyy Pirkanmaan aikuispsykiatrisen palvelujärjestelmän muutos -loppuraportissa, jota esiteltiin maanantaina 14.3. PSHP:n valtuustoseminaarissa ja joka on sairaanhoitopiirin hallituksen käsittelyssä maanantaina 21.3.2016.

Pirkanmaan aikuispsykiatristen vuodeosastojen henkilöstömitoitus vaihtelee 0,9 ja 1,3 välillä, ja on keskimäärin 1,0. Vertailun vuoksi HUS:ssa keskiarvo on 1,7 ja vaihteluväli 1,2 - 2,2. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä mitoitus on siis huonoimmillaankin yhtä hyvä kuin Pirkanmaalla korkeimmillaan. TYKS:ssä keskimääräinen mitoitus on 1,2 (ei Turkukaan siis tässä loista) ja KYS:ssä 1,5.

Sinänsä vertailu ei ole täysin kattava, sillä esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä ja lukuisia pienempiä maakuntia siitä ei löydy.

Viesti on kuitenkin selvä: psykiatriseen hoitoon panostaminen ei ole Pirkanmaalaisia päättäjiä kiinnostanut.

Suhtautumista kannattaisi miettiä uudelleen. Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat Suomen kansantaloudelle joka vuosi 10 miljardin euron edestä työpanosmenetyksiä. Menetykset muodostuvat esimerkiksi sairauspoissaolojen ja ennenaikaisten eläköitymisten kautta. Jos hoitojärjestelmää parantamalla saataisiin työpanosmenetyksiä vähennettyä vaikka edes kymmenellä prosentilla, olisi kasassa jo miljardin euron säästö, unohtamatta sairauksista kärsivien elämän laadun parantumista.

Hankeraportissa suositellaan Pirkanmaan vuodeosastojen henkilöstövahvuuden nostamista kansallisen keskiarvon tasolle. Toivottavasti se myös toteutuu.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Hallitus unohtaa Suomen talouden oikeat ongelmat

Aamuinen optimismi yhteiskuntasopimusneuvottelujen etenemisestä kaikkosi heti alkuunsa, kun pöhöttyneiden vuorineuvosten etuja ajava Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti, että siitä ei tulisi riittävän kattava. Näin siitä huolimatta, että 80% palkansaajista olisi ollut sopimuksen piirissä. Toistaiseksi tuo ilmoitus lienee kuitenkin vain EK:n neuvottelutaktiikkaa, ja todellinen lopputulos nähdään myöhemmin.

Viikonlopun aikana kuulimme myös maan hallitukselta kummia. Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Stubb kertoivat molemmat, että hallitus on tiennyt ehdottamiensa pakkolakien olevan osittain perustuslain vastaisia. Siitä huolimatta he ovat kirkkain silmin vielä hetkeä aiemmin väittäneet niiden olevan tulossa, mikäli sopuun ei päästä. Kuinka paljon rehellisyyttä ministereiltä pitäisi voida odottaa?

Ainoa asia, josta tällä hetkellä lienee yhteisymmärrys lähes kaikkien neuvotteluosapuolien kesken, on se että Suomen talouden tilanne ei ole hyvä. Jotain pitää tehdä, silmien sulkeminen ja onnen kääntymisen toivominen ei ole vaihtoehto. Ulkoministeri Soinin rukousaamiaisetkaan kun tuskin saavat (korkeampaa)voimaa maan talouteen.

Hallituksen oletus siitä, että tilanne saataisiin kuntoon työyksikkökustannuksia alentamalla on muuttunut vuoden aikana pelkästä ajatuksesta lähes ainoaksi hyväksytyksi totuudeksi. Osin taitaa johtua myös siitä, että jopa pääministeri Sipilä on pyrkinyt hiljentämään kriittisiä mielipiteitä ala-arvoisilla kommenteilla, kuten toteamalla "kaiken maailman dosenttien" taas tulevan kertomaan mitä kannattaisi tehdä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sosiaalipolitiikan tutkimusprofessori Sakari Hänninen varmaan Sipilän mielestä kuuluu näihin kaiken maailman dosentteihin. Toivottavasti pääministeri kuitenkin siitä huolimatta jaksaa ajatuksella lukea Hännisen tänään julkaistun blogikirjoituksen. Kannattaisi nimittäin.

Hänninen avaa blogissaan Suomen talouden todellisia ongelmia, jotka pitäisi ratkoa. Niitä ovat mm. vanhanaikaiset ja matalan jalostusasteen tuotteet sekä huono johtaminen. Nämä ongelmat eivät yhteiskuntasopimuksella ratkea. Ja jos niitä ei saada korjattua, ei kestä montaa vuotta ennen kuin Suomella on pakon edessä vastassa uusi vyönkiristys.

Työyksikkökustannusten alentamiseen yksisilmäisesti tähtäävä politiikka ei pitkälle kanna. Suomi ei menesty pelkkää vessapaperia myymällä, vaikka paperimiesten palkat laskettaisiin kuinka alas. Metsäyhtiöiden johtajat tosin saisivat ostettua uudet Audit. Pienen maan pitäisi saada kehitettyä tuotantoaan kohti korkeamman jalostustason tuotteita, eikä keskittyä hallituksen vaatimusten mukaisesti tekohengittämään vanhaa ja kuolevaa massatuotantoa.

Puuteollisuudessa jalostusasteen nostamiseksi onkin tehty ajatustyötä. Biopolttoaineiden jalostaminen puusta on järkevä suunta pyrkiä monipuolistamaan tuotantoa kannattavampaan suuntaan. Sekin on suomalaisen osaamisen ja innovoinnin ansiota. Osaamisen, jonka tulevaisuus on nyt vaarassa koulutusleikkausten takia.

Toinen hyvä esimerkki siitä, mitä pitäisi tehdä, löytyy tekstiiliteollisuuden puolelta. Perinteinen mutta kuihtunut Finlayson oli vuosi kausia tehnyt sitä mitä nyt Suomessa tehdään, eli pyrkinyt noudattamaan kaavaa "näin on aina tehty niin näin pitää tehdä vastakin". Se oli johtanut yrityksen kuihtumiseen vain varjoksi entisestään.

Finlayson sai uuden, nuoren johdon, joka päätti ravistella yritystä. He tekivät asioita tavalla, joka herätti hämmennystä ja vastustusta konservatiivisissa jäärissä. Arvostettu brändi menisi kuulemma pilalle sillä, että ei tehdäkään hajutonta ja mautonta vaan jotain, joka herättää reaktioita. No kuinkas sitten kävikään? Brändi ei mennyt pilalle, mutta sen sijaan tuotteet alkoivat mennä taas kaupaksi ulkomailla. Finlaysonin Suomesta lähtenyt tuotanto tuskin palaa takaisin minkään menestyksen myötä, mutta ainakin muiden työpaikkojen määrä voi kasvaa ja mahdollisesti jokunen eurokin maailmalta siinä sivussa.

Ulkomailla suomalaisuus ei ole mikään lisäarvo. Se ei myöskään kerro tuotteen laadusta yhtään mitään, paitsi ehkä Venäjälle vietävien elintarvikkeiden osalta (joita ei enää paljoa sinne viedä). Tuotteiden pitää erottua massasta, niiden pitää olla haluttavia.

Vaikka nämä ajatukset ovatkin ristiriidassa hallituksen linjan kanssa, niin toivottavasti niitä ei tyrmätä sen perusteella, että ne ovat taas jonkun dosentin tai professorin esittämiä.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Olisiko jo aika luopua vakanssijärjestelmästä?

Julkisella puolella työskentelevät eivät ole voineet välttyä kuulemasta sanaa vakanssi. On sairaanhoitajan vakansseja, lääkärin vakansseja, hallintojohtajan vakansseja ja mitä nyt ikinä voidaankaan keksiä. Terminä vakanssi on ollut käytössä jo niin pitkään, että harva rivitason työntekijä tai lähiesimieskään tietää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Monet jopa luulevat, että laittomasti ketjutettua tai muuten perusteettomasti määräaikaista työntekijää ei voisi vakinaistaa, jos vapaata vakanssipohjaa ei ole.

Vakanssi tarkoittaa kuntapuolella kunnan tai kuntayhtymän valtuuston tai hallituksen perustamaa pysyväisluontoista virkaa tai toimea. Järjestelmä on siis perua ajalta jolloin siivoojatkin valittiin puoluekirjan mukaan. Poliitikot päättivät kuka oli sopiva tiettyyn tehtävään. Vakanssijärjestelmällä otettiin toimivalta johdolta pois valta päättää siitä, millaisia työntekijöitä toiminta oikeasti tarvitsi. Yhä edelleen julkiset yhteisöt joutuvat toiminta- ja taloussuunnitelmiensa yhteydessä tekemään esitykset vakanssien perustamisesta tai lakkauttamisesta, tai niiden siirtelystä yksiköstä toiseen. Ei mitenkään erityisen joustava tapa toimia.

Virkasuhteissa pystyn vakanssijärjestelmän ymmärtämään. Virat on tarkoitettu tehtäviksi, joissa käytetään julkista valtaa. Tällaiset tehtävät on syytäkin käyttää vaaleilla valitun hallintoelimen kautta. Mutta miksi työsopimussuhteisen henkilökunnan osalta pitäisi taustalla pyörittää raskasta ja kankeaa vakanssijärjestelmää? Toimessa olevien työntekijöiden kohdalla noudatetaan työsopimuslakia, joka ei edes tunne käsitettä vakanssi. Vakanssijärjestelmällä ei siis ole muuta, kuin oman organisaation sisäisiin sääntöihin perustuva hallinnollinen merkitys.

Julkinen puoli koetaan jäykäksi toimijaksi, eikä täysin syyttä. Vakanssijärjestelmä on yksi merkittävä tekijä sille, että toimintaa suunnitellaan hallinnon, eikä palveluiden tarpeen ehdoilla. Yksityinen yritys vain palkkaisi työntekijän kun huomaa sille tarpeen, mutta kuntapuolella sille täytyy saada poliittisen valtuuston lupa. Tämän takia monet itseään porvareiksi kutsuvat näkevät märkiä unia siitä, että julkinen puoli pitäisi ajaa alas ja siirtää ketterämmille yksityisille toimijoille, tai julkiset palveluntuottajat pitäisi vähintäänkin yhtiöittää.

Kyllä kuntapuolen toiminnan muuttaminenkin olisi mahdollista, jos tahtoa vain olisi. Vakanssijärjestelmä ei perustu lakiin, joten siitä voisi ihan hyvin luopua. Ongelma onkin siinä, että poliitikot pitäisi saada suotumaan vähentämään omaa valtaansa. Ja esimerkiksi kuntayhtymissä päätös saatettaisiin joutua alistamaan vielä kaikkien jäsenkuntien valtuustojen päätettäväksi. Tämä lienee yksi syy sille, miksi kukaan ei uskalla tosissaan moista edes ehdottaa.

Pitämällä oman toimintansa tarpeettoman jäykkänä näivettää julkinen puoli vähitellen itsensä, ja häviää kilpailun yhä aggressiivisemmiksi käyville yksityisille toimijoille. Siitä huolimatta poliittisille päättäjille tuntuu usein olevan helpompaa räjäyttää koko organisaatiomalli uusiksi tai suunnitella yhtiöittämisiä, sen sijaan että annettaisiin julkisille toimijoille aidosti mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa.

Suomen hallitus on pyrkinyt hakemaan maalle kilpailukykyä leikkaamalla erityisesti julkisen puolen palkkoja ja etuuksia, ja sitä kautta parantamaan vientiteollisuuden kilpailukykyä [sic]. Eikö kannattaisi miettiä myös tarpeettomien jäykkyyksien poistamista, jolloin tehokkuutta saataisiin nostettua ilman, että kukaan menettäisi työpaikkaansa tai joutuisi katselemaan pienenevää tilipussia? Mutta ehkä se ei sopinut ideologiaan. Tai sitten tarkoitus onkin estää julkista puolta pärjäämästä kilpailussa.