sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Työlainsäädäntö heikomman turvana

Työelämän lait, erityisesti työsopimuslaki ja työaikalaki, on tehty turvaamaan heikompaa osapuolta. Siis työntekijää. Näiden lakien muutokset on Suomessa perinteisesti valmisteltu kolmikantaisesti - yhdessä työntekijöiden ja työnantajien edustajien sekä lainsäätäjän kanssa.

Sipilän hallitus päätti kuitenkin toimia toisin. Irtisanomislakia viety eteenpäin puhtaasti ideologisena hankkeena. Kautensa aikana hallitus on jo onnistunut kääntämään naisten ja miesten väliset palkkaerot jälleen kasvuun. Irtisanomislailla heikennettäisiin naisten asemaa entisestään, koska miesvaltaisilla aloilla on irtisanomista koskevista ehdoista useammin sovittu työehtosopimuksilla.

Ay-liikkeen yhteiset mielenilmaisut irtisanomislakia vastaan näkyivät tällä viikolla omallakin työpaikallani, jossa noudatettiin ylityö- ja vuoronvaihtokieltoa kolmen päivän ajan. Käytännössä hoitohenkilökunta siis teki aivan normaalisti heille ennalta suunnitellut työvuorot. Siinähän ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Muulloinkin tulisi voida etukäteen tietää, mihin aikaan töihin mennään ja milloin sieltä päästään kotiin.

Kaikille tuo ei kuitenkaan ole lainkaan selvää. Ja tällä kertaa en puhu edes työnantajasta, vaan viikolla tulleesta kansalaispalautteesta. Terveydenhuolto on herkkä ala, johon suhtaudutaan tunteellisesti, mutta palautteesta paistoi kyllä monella tausta-asenne vahvasti läpi.

Hoitajien pitäisi palautteen lähettäjien mukaan tuntea paikkansa, ja jatkaa työpäiväänsä aina niin pitkään kuin tarve vaatii. Sellainen asenne, että edellytetään työnantajan järjestävän riittävästi työntekijöitä potilaiden määrään ja hoidon tarpeeseen nähden, on kuulemma huono. Haluaisin nähdä sen rakennustyömaan, jossa duunareille tultaisiin sanomaan, että asenne on väärä jos urakkaa ei saada sen takia ajallaan valmiiksi, että työntekijöitä on palkattu liian vähän.

Palautteen lähettäjissä oli yllättävän paljon yrityksissä korkeammassa asemassa olevia henkilöitä (ja kyllä, kaikki miehiä). Tervetuloa vaan tutustumaan tavallisten työntekijöiden ja erityisesti hoitoalan arkeen. Tosin tuskin se asenteita saisi muuttumaan.

On tärkeää muistaa, että edellä mainitun tyyppisen palautteen lähettelijät eivät muodosta mitään enemmistöä yritysten johtoportaiden henkilöistäkään. Elinkeinoelämän lobbarien puoleltakin on oltu aika varovaisia kommenteissa hallituksen lakihankkeen suhteen, ja myös sieltä on todettu että se ei muodostaisi mitään uusia hyötyjä suomalaisille yrityksille.

Suurin osa yrityksistä toimii hyvin ja vastuullisesti. Mutta sitten meillä on ne muutamat firmat, joiden pomot ajattelevat työntekijöiden olevan vain kuluerä, tai että naisten tulisi pyyteettömästi muistaa se paikkansa ja roolinsa. Näiden yritysten takia irtisanomislakia ei voi päästää läpi. Lainsäädännön pitää jatkossakin olla sellaista, että se toimii heikomman osapuolen turvana. Toivottavasti myös hallitus ymmärtää sen ajoissa.